Upcoming releases

We have a couple of new releases lined up for the end of the year:


Fleshpress/Throat split 7" (Kult of Nihilow/Kaos Kontrol)
Black Sun/Throat split 7" (Hell Comes Home - Part of the Hell Comes Home 7" subscription club volume 1)
Throat "Pee" 7" (Kaos Kontrol)

Licked Inch Fur 12" reviews

"Man, the Finns just know how to do ugly music right. Be it tumultuous Noise and Power Electronics, militant Satanic Black metal or sewer level Sludge, they seem to just have harsh sound encoded in their collective DNA.
Throat manifest that cold northern cacophony into a finely honed form of noise rock that has its’ roots in the damaged sounds of the 90s US underground, but is still planted firmly in the sonic miasma of their home country.
With a demo and a 7" to their name so far, Throat are still pretty much an unknown quantity to many, but hopefully the newly released “Licked Inch Fur” 12" will go some way to changing that. Four raucous, headfucking songs of primo grade sludged out pummel that immediately put me in mind of the old AmRep and early Bovine records sound. Downtuned, gritty guitars, yelled vocals, and a super tight rhythym section that kicks like the proverbial mule.
Four songs here from these guys, and they don’t fuck around for one second. Straight from the off “Stampede” lives up to the title, with an insistent, grinding riff and (chock, horror) something remotely approaching a catchy chorus. It’s a short sharp blow to the head. Following that the slow burning dirge of “Wake Down” crawls along in a way that’s maybe less visceral, but twice as menacing.
That slow n’low menacing vibe continues onto side two with “Piggie” coming on like a hungover Unsane. Another slow burner til it jacks up the pace and intensity half way through and throbs along like the worst migraine ever. Jukka’s pained vocals add to the whole bad vibe perfectly. Closer “Poolpisser” brings things to a grinding halt with more brutal riffing over that clinically precise drum and bass duo, adding extra noise and feedback towards the end to completely destroy what’s left of your hearing.
There aren’t too many bands doing this style nowadays, and even less doing it this well. With this being a good old fashioned DIY style four-way label release you should have minimum difficulty picking it up, so hit up Kaos Kontrol, At War With False Noise,Made In Kansas or Verdura for a copy and get into one of the best new bands in Europe in years."
(Cvlt Nation)

""Licked Inch Fur" is the latest four-song EP from top-notch Finnish noise rock act Throat (released by At War with False Noise, Kaos Kontrol, Made in Kansas, and Verdura Records), and somehow it's even better than the "Adult Situations" 7" that I wrote about three months ago. I mentioned last time that the band seems to draw frequent comparisons to 16, Unsane, and Fudge Tunnel, but regardless of whether or not I agree with that, I will say that this EP puts Throat right up there with those highly regarded acts in terms of overall quality level. Surging rhythms, plodding basslines, eerie feedback, ringing dissonance, harsh vocals… it's all here in fine form. The songwriting has an unexpectedly dark heaviness to it as well, and that definitely pays off. And it's all wrapped up in an excellent recording that keeps everything sounding warm and natural – giving each element its own breathing room in the mix. Awesome, awesome stuff. Just check out the track below for proof. There's absolutely no reason why fans of this particular style shouldn't be absolutely flipping out over this band!"
(Aversionline)

"S'appeler Throat et mettre un pied sur la pochette, c'est une belle contradiction. Si vous étiez un tantinet joueur, vous parleriez d'un joli pied de nez. L'entourer d'une vieille chaussette sale déculpe les mauvaises odeurs d'une musique qui ne prend pas le contre-pied de son image. Les Finlandais de Throat ont l'esthétisme musical laid, lourd et rude et on ne peut que prendre son pied à l'écoute de ces quatre titres. Retrouver parmi les quatre labels ayant joints leurs efforts Made in Kansas, le label de Grids, n'est pas un hasard. Tout ce qui sent le bruit et la dégradation est bon à prendre mais pour la représentation, il faut mieux chercher du coté de Unsane, le malsain et la noirceur de la légende urbaine, Godflesh pour la lourdeur et lenteur menaçantes (les sept minutes de "Wake Down") et Tad pour l'ensemble de l'oeuvre sentant le velu, et pas seulement du tibia, et ce gros grain nauséabond au fond de la gorge. Sur "Piggie", le second guitariste vient porter voix forte pour un surplus de finesse et un chouïa d'envolée lyrique et quand on les croit parti sur un plan lobotomisant, ils vous achèvent par un coup de lance-flamme inattendu. On les croit prisonniers d'un canevas bien rabattu et ils vous glissent entre les jambes avec une guitare s'échappant à tout contrôle, un son épais qui vous assomme littéralement et des morceaux plus finauds qu'ils en ont l'air. Et l'air de rien, Throat vous file une bonne soufflante dans les bronches."
(Perte et Fracas)

"Doominsekaista sludgepaahtoa soittaa turkulainen Throat, jonka aiempaan tuotantoon en ole perehtynyt. "Licked Inch Fur" –EP sisältää neljä kappaletta, jotka yhtyeen kitaristi-laulaja Jukka Mattila varsin raivokkaasti tulkitsee. Tradi-doomista tässä on meininki kaukana, sillä varsinkin laulupuoli on enemmänkin huutolaulua ja rääkymisen tapaista, kuin doomille ominaista puhdasta laulua.
Throat ärjyy ja hidastelee sekä raivoaa ja ryöpyttää välistä hieman nopeammin. Periaatteessa Throatilla on paketti hyvin kasassa, ajatellen juuri tämän tyylistä hidastelevamman metallin alagenreä, mutta omaan makuuni siitä jää silti viime kädessä jotakin puuttumaan. Raivon lisäksi yhtye hallitsee tietynlaista tunnelmointiakin, mutta tunnelmallisemmat osuudet jäävät aika alakynteen verrattaessa raivokkaampien osioiden määrään ja laatuun.
”Ihan ok” –kamaa siis genressään, jonka fanit löytävätkin Throatista varmasti itselleen vielä minua enemmän mieluisaa kuunneltavaa."
(Imperiumi.net)

"Just roughly three months since I heard the debut 7-inch from Throat, they have this brand new 12-inch EP already available for consumption. The EP, titled "Licked Inch Fur", is a four way production from Made in Kansas, Kaos Kontrol, Verdura, and At War With False Noise. If you were a fan of the two tracks that made up the bands previous single, then reading any further is probably just a waste of your time and that hitting up one of those labels (depending on your location) for a copy of this EP is a must. Otherwise, if you missed the original go around with Throat, then "Licked Inch Fur" might be a good place to start anyway. The four songs that make up the EP keep right in line with their previous material, in that it moves effortlessly between slow sludgier noise to the more traditional low-end and dirty sounding noise-rock that was pumped out of the usual suspect labels during the 90's. However, on "Licked Inch Fur" we get to witness Throat working with a bit more variety over four tracks, which is good and shows that they aren’t completely fixated on just dishing out by the numbers mid-tempo riffing. You get the deep rumble and violent kick of Unsane here and there mixed in with some more punk influence than what I think was shown on previous material. No matter, this is another set of bulldozing songs from the promising Finnish group. Get on it."
(Built on a Weak Spot)

"4 way label split of this, Throat's 4th release. First thing I noticed when I picked this up was the At War With False Noise logo and much like any Reeves and Mortimer product, you can be sure this will be a quality release. This label always comes up with the goods, be it with psych freakouts like Vom, doom merchants Black Sun, the blackened noise of Gnaw Their Tongues or the spazz feedback blowouts of Kylie Minoise, I could go on but I don't think Al's ever released a shit record.
Hailing from Finland, Throat do the whole noise rock thing owing more than a nod to Unsane and the like, but there's a bit more to it than that. There's an underlying melody to the whole of the record, the guitarist could indeed be the bastard offspring of Kurt Danielson, pig squeal guitar's going off at all corners. Whilst most tracks are turned up to eleven Throat aren't scared of letting the pace down a bit to leave space to breath. Like on second track "Wake Down" this just make's it all the more effective when the volume kicks back in. Throat also have a great sense of rhythm, the band are tight as fuck showing a great deal of math in their delivery of madness.
All in all a quality release, fans of Unsane, Die 116, Tad, Bastards etc take note and obey."
(Collective Zine)

"Avec ce combo finlandais, le terrain est peut-être connu d’avance à savoir un noise rock tendu entre Big’n, Unsane et Fudge Tunnel. Mais la partie était loin d’être gagnée car il est difficile désormais d’évoluer dans ce registre musical sans éviter la redondance. La production dense et un bon sens du gimmick donnent du relief à ce premier maxi. Prometteur."
(Kfuel)

"Throatin tie yhdeksi maamme mielenkiintoisimmista rockbändeistä ei ole vienyt kauaa. Parin vuoden sisällä bändi on kehittynyt johdonmukaisesti ja määrätietoisesti ollen tällä neljän biisin lätyllä jo soitannollisesti melkoisen varmassa vedossa, hienosta biisiannista puhumattakaan. En ole tosin löytänyt juuri moitteen sijaa edeltävistä tekeleistäkään, mutta eiköhän nyt kuitenkin liikuta turkulaisen kurkun evoluution huipulla. Tai siis tähänastisella lakipisteellä.
Yhtye toteuttaa mallikkaasti noise rockiksi kutsutun genren perinteitä yhdistäen siihen tyylitietoisesti sludgemaista raskautta. Levyn kakkosbiisin voikin huoletta luokitella juuri viimeksi mainittuun tyyliin, muut kolme rallia tempaavat mukaansa sitten ihan eri ominaisuuksia hyväkseen käyttäen. Nuo rokkaavammat ja menevämmät vedot ovat aivan pirullisen iskeviä ja rytmikkäitä, biisit sisältävät juuri oikeanlaista aggressiivisuutta ja vaaraa. Bändi ei todellakaan sorru mihinkään yliyrittämiseen tai vastaavaan kikkailuun, paahtaapahan vaan kappaleet läpi varmasti ja tinkimättä, soitintensa yhteispeliin ja taitoihinsa luottaen. Monipuolisuudesta ei ole tingitty, vaan kaikki biisit tuovat mukaan jotain uusia kuvioita ja koukkuja. Mistään kovinkaan rennosti eteenpäin kulkevasta kamasta ei voida koko ajan puhua, sillä nykivyys ja särmikkyys saavat välillä aikaan hieman väkinäisen tunnelman. Tuohon ei kuitenkaan kannata takertua, vaan kannattaa vaan heittäytyä musiikin vietäväksi. Tummanpuhuva äänimaailma sekä tuskaisen säröinen ja tarpeeksi monisävyinen huuto kruunaavat äänitteen. Throat antaakin näytteen siitä, mitä oman vision itsevarma toteuttaminen ja vahva luomisvoima voivat parhaimmillaan saada aikaan. Harmi, ja ihme, jos sitä ei vähitellen tajuta muuallakin kuin maanalaisissa musiikkiympyröissä. Kunhan se äkätään, eivät 500 kappaleen painokset enää riitä!"
(UG #2)

"Unsane colliding head-on with Pissed Jeans. Ugly, jarring howls and worrisome rending sounds. Bitterness, self-loathing and a crushing sense of just how deep-rooted your own failures really are. It's not a pleasant thing to gaze upon, but at least it puts these guys on a trajectory where they should, soon enough, be up there alongside the likes of Slices and White Boss."
(Rock-A-Rolla)

"Turkulainen Throat on onnistunut formaattivalinnoissaan; debyyttijulkaisu “Good Times” ilmestyi c-kasettina (kuten myös harmittavan rajoitetusti painettu Hebosagil-splitti), sitä seurannut “Adult Situations” seiskatuumaisena ja nyt tarkastelun alla oleva “Licked Inch Fur” -EP kaksitoistatuumaisena (arvostelukappale on tosin cd-r). On Throat tosin onnistunut monessa muussakin asiassa, sillä vasta muutaman vuoden ikäinen yhtye on noussut vauhdilla yhdeksi valtakunnan kiinnostavimmista retkueista.
Mitään sinänsä uusinta uutta ei Throat “Licked Inch Furillaan” tarjoa, mutta tekee sen minkä taitaa aivan hemmetin moisella pieteetillä ja ennenkaikkea pirun tarttuvasti. Noise rockin ja sludgen välissä operoivista kappaleista voi nimittäin eri harvoin sanoa “tarttuva biisi” tai “menevä styge”, mutta Throatin kohdalla em. termit osuvat enemmän kuin kohdalleen. En toki usko, että esim. Piggie-raitaa tullaan kuulemaan Radio Rockilla Metallican ja Volbeatin uusimpien hittien välissä, mutta kappaleessa on sellainen “draivi” päällä, että siinä luulisi jo uunoimmallakin remmipöksyllä pään nyökkivän. Throatin vahvuus on siinä, että se onnistuu rullamaan vastustamattoman raskaasti kohti maalia, mutta ottamaan samalla taakseen kierrettä kaaosmaiseti nykivästä metelöinnistä. Kaiken kruununa keikkuu vielä kitaristi-laulaja Mattilan epätoivoinen huuto, joka joissain kohdissa kuulostaa jopa autenttiselta “rantojen mies” -örinältä <- ja tämä oli sitten kehu.
“Licked Inch Furin” neljästä raidasta ehdotonta eliittiä edustavat jo mainittu Piggie, sekä avauskappale Stampede, joka parin minuutin kestollaan ottaa kuulijalta turhat luulot pois heti kättelyssä. Täytepaloista ei toki puhuta kahden jäljelle jääneenkään biisin kohdalla ja varsinkin Wake Downin sludgemaisen verkkaisesti muriseva riffittely rikkoo kivast kahden edellämainitun biisin “rokkikaavaa”. Yksinkertaisesti aivan helskatin kova julkaisu."
(Lammas Zine)

Review in Russian.
(Rest Art)

"Veikkaisin että internetin syövereissä tämä ep on jo puhkirakastettu, mutta täysin syystä. Livenä tämä yhtye pääsi yllättämään päällevyöryävällä ja brutaalilla junnaavuudellaan. Pakkohan siihen oli levyltäkin päästä tutustumaan.
Parhaassa jenkkiläisen brutaalin metelirokkimentaliteetissa operoiva Turkulainen Throat ei kuulijaa paljon armahda, mutta se tässä tuskin lienee kuulijankaan tavoite. Muutenkin levy on tervetullut lisäys kotimaisen metelikkään mäiskerockin (sludgen, jos niin haluaa) kaanoniin ja mikä rimannosto se laadun puolesta onkaan. Tuotannossa tuhnu ja selkeys on harvinaisen hyvässä tasapainossa, biisit on aika selkeää a-luokkaa ja toiminta on muutenkin sopivan brutaalia ja vittumaista. Lyijynraskaita riffejä ei säästellä, feedbackista nyt puhumattakaan ja rytmiryhmä vyöryy eteenpäin kuin juna. Tätä dokumenttia lienee hankala ylittää. Tämän myötä toimitus odottaa Turun Amplifier Worshipia jo entistä suuremmalla innolla."
(Errorkraut)

"Parin lyhykäisen julkaisun verran huomiota aiemmin herättänyt turkulainen Throat on nyt saanut ulkosalle neljän biisin mittaisen kaksitoistatuumaisen. Napakan noiserockin ja junnaavan sludgen tienoilta omimman tyylipalettinsa löytänyt yhtye on jäänyt parilla nähdyllä keikalla hiukan etäiseksi ja kirjoittajan makuun yksioikoisen vakavaksi orkesteriksi, joten ensimmäistä omiin sormiin sattunutta julkaisua on odottanut mielenkiinnolla.
"Stampede" lyö levyn käyntiin nykivin riffein ja sähisevin kitarahälyin. Pentti Dassumin loihtimissa soundeissa on loskaista voimaa, keskeiset elementit erottuvat hyvin, mutta kokonaisuus soi silti samanaikaisesti sekä häiriintyneesti, että myös luontevana. Aloitusraita jää hitusen kolmea seuraajaansa korkeammalle osittain rivakan tahtinsa, osittain oudolla tavalla puoleensavetävien koukkujensa vuoksi, joiden tehoja jää kaipaamaan kakkosraita "Wake Downilta". Hitaasti pitkien ja piinaavien feedback-virtojen vuoissa lanaava kappale tuntuu jäävän tarjoamuksiltaan hieman puolitiehen, ja voisi kasvaa vielä piinaavammaksikin - joskin feedbackin määrän luulisi riittävän nykyiselläänkin. Väärällä hetkellä kuultuna kappale aiheutti tylyn migreenin, joten huonosta biisistä ei voi puhua!
Kolmosbiisi "Piggie" istuu levyn antimista vahvimmin sludgen puolelle, jota puolustaa eniten tuhovoimainen kertosäe ja laulajakitaristi Jukka Mattilan maanisesta käninästä ahdistuneeseen karjuntaan kantava tulkinta. Hivenen irrallisella loppuruoskinnalla kuorrutettu biisi unohtuu aika nopeasti päätösnumero "Poolpisserin" myötä. Pahaenteisten riitasointujen, melodiaa muistuttavan kitarakuvion ja tukevan tomiryöpsyttelyn kautta vinosti kertosäkeeseen kääntyvä ralli räjähtää kunnolla käyntiin vasta loppupuolella tahdin kiihtyessä punkahtavaa loppua kohden, jossa korvaan nappaa erityisesti kohdillensa hienosti osuva kitaratyöskentely tylyn riffittelyn ja riitaisan kitarakuvion välillä.
Kokonaisuutena EP herättää ristiriitaisia tunteita. Toisaalta bändi itsessään toimii pätevästi ja tuntuu olevan biisiensä kanssa hyvinkin sinut, jotka nekin ovat tylsimmilläänkin kevyesti yli keskiverron. Samalla levyltä olisi odottanut enemmän iskevyyttä ja vastaansanomatonta voimaa. Helposti Throatiin käy myös liittämään ennemmin ”perinteisen” kuin ”yllättävän” kaltaisia termejä, mutta vasta muutaman vuoden ikäiseltä yhtyeeltä "Licked Inch Fur" on vähintäänkin hyvin lupaava suoritus."
(Desibeli.net)